Osa 4

Seuraavat neljä päivää menivät moitteettomasti, mutta Noora stressasi hirveästi Osaston lääkärin tapaamista, viiltely kun ei ollut mikään kovin kevyt juttu. Kun Noora tupakkahuoneessa pohti ääneen ajatuksiaan, Toni sanoi: “Eihän siitä mitään haittaakaan olisi jos sä tänne jäisit.”  “On siitä. Koulu menee perseelleen, en saa ikinä muita kiinni enkä mä tunne oikein muutenkaan kuuluvani porukkaan. Mulla on sovittu hoitojakso ens viikon loppuun, pelkään vain niin tajuttomasti että joudun jäämään pitemmäksi aikaa.”  “Mutta sun täytyy myös asennoitua siihen, että joudut jäämään, ettet saa taas jotain älyttömiä kohtauksia.”  “Niinpä kai.” Noora sanoi, tumppasi tupakan ja lähti.

Aika Osastolla kului hitaasti. Osaston päivärytmi oli Nooran mielestä syvältä. Piti olla kekseliäs että sai ajan Osastolla kulumaan. Noora luki paljon, keitti potilaskeittiössä teetä, puhui paskaa muiden Osastolla olevien potilaiden kanssa, kävi ulkona ja jutteli tunnin joka päivä hoitajan kanssa. Jos Juha ei ollut töissä, Nooralle oli merkitty vuoroon korvaava hoitaja. Suurin osa ajasta kuitenkin vietettiin tupakkahuoneessa elämää suurempia kysymyksiä miettiessä ja nauraessa psykoosissa oleville potilaille. Välillä Nooralle tuli huono omatunto -eihän psykoosissa olevalle saisi nauraa, mutta Nooran mielestä mielisairaalassa sekin oli sallittua. Toni ja Noora nauroivat eräälle Pentille, joka Tonin pyynnöstä alkoi tanssimaan ripaskaa keskellä päivähuonetta jonka jälkeen Pentti vietiin rauhoittumaan putkaan ettei tämä menetä kasvojaan sitten kun palaa taas maan pinnalle.

Paljon odotettu neljäs päivä saapui ja Juha kertoi tulevansa mukaan lääkärin haastatteluun. Noora pohti, mahtoiko Juha tulla pelkästään sen takia ettei hän alkaisi raivota lääkärille?
“Mites sulla on mennyt nämä viime päivät?” Lääkäri kysyi lukulasiensa takaa. “Siinähän ne on menneet.” Noora sanoi katse varpaissaan. Jännitti. “Juha kertoikin mitä tiistai-iltana tapahtui, oletko samaa mieltä että tarkkailu oli aiheellinen?”  “No.. joo.” Noora sanoi vilkaistuaan Juhaa, joka näytti inhottavan viralliselta. Olisin muuten sanonut ei, mutta kun tuon pitää olla tässä mukana, Noora pohti ja säpsähti lääkärin kysymykseen: “Noora? Mitä olisit mieltä siitä, että jäisit vielä pariksi viikoksi?” Noora tunsi kuinka veri alkoi virrata. “Ihan sen takia etten haluaisi sua päästää tuossa kunnossa kotiin.”  “Tuossa kunnossa? Saatana mä olen ihan terve!” Noora sai sihistyä hampaiden välistä. Rauhotu, hengitä, hengitä, hengitä, Noora mietti kun näki Juhan katseen. “Tultiin Juhan kanssa siihen tulokseen, että sun on parempi jäädä vähän pidemmäksi aikaa nyt kun sulla on ihmissuhteet taas levinneet käsiin ja olet itsetuhoinen..”  “En mä ole enää itsetuhoinen! Se oli silloin tiistaina!”  Noora nyt melkein huusi kuin sanoi. “Kyllä sä olet” Juha puuttui puheeseen. “Heti kun tulee pieninkin takapakki sä alat kikkailemaan vähänkin terävällä esineellä minkä satut löytämään. Sun täytyy selvittää kotipuolen asiat ennen kuin lähdet siviiliin.”  “Osaan mä selvittää ne kotonakin.” Noora sanoi ja siirtyi katselemaan varpaitaan. “Valitettavasti sellaista näyttöä ei ole.” Juha sanoi. “Parempi että laitat siviilipuolen asiat täällä kuntoon ja lähdet sitten kun on varmaa tietoa siitä että pärjäät.”  “Joo. Saanko nyt mennä?”  “Saat.” Noora marssi ovelle ja liioitellun hitaasti ja hiljaa laittoi oven perässään kiinni. Eipähän pääse sanomaan että paiskon ovia, Noora mietti ja astui tupakkahuoneeseen, istahti lattialle, sytytti tupakan ja veti ensimmäiset rauhoittavat henkoset.

“No? Mitä se sanoi?” Toni kysyi astuessaan tupakan savuun. Helvetti, miksi sen pitää olla noin utelias? “Jään vielä pariksi viikkoa.”  “Loistavaa!”  “Miten niin loistavaa? Sä et sitten yhtään osaa samaistua tilanteeseen.”  “No kun täällä olisi niin pirun yksinäistä ilman sua.”  Noora hymähti. Olihan hänellä sairaala kavereita pilvin pimein, mutta joiden kanssa ei haluaisi viettää siviilissä aikaa. Noora halusi “normaaleita” kavereita, ei mitään helvetin skitsoja.

Noora avasi sälekaihtimet, istahti sängylle ja tuijotti vastapäistä kellertävää taloa. Tuota samaa taloa jota hän oli tuijottanut niin monet kerrat. Taas hän oli ajanut itsensä tähän tilanteeseen. Nyt tekisi mieli vetää taas pää täyteen. Mikäs siinä, lähteä vapaakävelyltään kotiin ja sitä kautta Kellariin, mutta jälkipuinnit Juhan kanssa eivät oikein miellyttäneet. Mutta mitä sitten? Kyllä Juhan täytyy ymmärtää että hänen on nyt vain pakko tehdä näin, pakko päästä nollaamaan tilanne, sitten jaksaa taas leikkiä kilttiä tyttöä vähän aikaa. Mutta se kipu ja ne kyyneleet ja se häpeä… Lähden silti, Noora päätti, puki ulkovaatteet ja lähti koputtamaan kanslian oveen. “Oot ulos lähdössä?” Juha kysyi. “Olen joo vai onko taas kiellettyä päästää mua minnekään?”  “Ei ole ei… oothan nätisti?”  “Tottakai” Juha kaivoi avaimet taskustaan ja Noora pääsi ulos. Noora hengitti kirpeää pakkasta ja ajatteli, näinkö helposti Juha muka uskoi häntä? Paskanmarjat. Se näyttää kokeilevan että pystynkö jo hillitsemään itseni, eli kävisin kävelyllä ja tulisin takaisin. Sorry Juha, näin ei ole. Ja sunkin täytyy se ymmärtää.
Vapaus. Se tuntuu aina niin erilaiselta kun sen tekee luvatta. Se tuntuu hyvältä mutta samalla pelottavalta. Tuntuu kuin maailma aukenisi, voi tehdä mitä vaan ja mennä minne vaan mutta toisaalta saa elää pelko perseessä koska tullaan hakemaan. Mutta eihän lääkäri ollut jatkanut pakkohoitoa. Vai oliko? Lääkäri ei ollut sanonut siitä mitään. Mutta tämä tuntui pelkästään hyvältä, Noora ajatteli kun käveli kotiinsa. Voin tämän yhden illan olla niin kuin muutkin ihmiset ja seuraavat päivät virua taas Osaston valkoisten seinien sisällä. Menen sitten huomenna takaisin, Noora päätti.

Noora siivosi enimmät rojut pois tieltä, kämppä oli lähtiessä jäänyt taas sekasorron valtaan. Olihan hän luvannut pitää kämppänsä järjestyksessä. Pieni ironian poikanen lenteli ilmassa.
Noora oli kävellyt alkon kautta ja ensimmäinen korkki irtosi Nooran laitettua musiikkia soimaan. Hän meikkasi, tanssi ja lauloi ja sai näin karistettua Osaston tomut jaloistaan. Tätä iltaa ei pilaisi mikään!
Noora lähti kohti Kellaria, matkan varrella hän pysäytteli koirantaluttajia ja jutellen pussikalja porukan kanssa, pienessä nousujohteisessa Noorasta tuli vähän turhankin sosiaalinen. Kellarin ovella hän poltti viimeiset sauhunsa, portsarin kysyessä samat kysymykset kuin aina ennenkin. Noora astui pieneen kapakkaan.
Ei perkele, Nooralta pääsi kun hän huomasi pitkätukkaisen tytön istuvan baaritiskillä. Ronja näytti syventyneen keskusteluun jonkun kanssa jota Noora ei ollut ikinä nähnytkään. Noora päätti ottaa rennosti ja meni Ronjan viereen baaritiskille. “Pistä Ville tavallinen kun ehdit.” Noora sanoi baarimikolle ja Ronja kääntyi häneen päin. “Ai? Sä olet palannut pöpilästä?”  “En ole, olen hatkoilla.”  “Yllätys yllätys.”  “Oli pakko päästä vähän nollaamaan.” Noora sanoi hieman aristellen, mitä Ronjan päässä liikkui? “Ootko pakkohoidossa? Muistan ikuisesti sen kerran kun kytät tuli sua täältä hakeen ja me yritettiin piilottaa sua pöydän alle.” Ronjalta pääsi hymyn tapainen. “Itseasiassa mä en tiedä oonko, se tilanne oli vähän sekava kun lähdin sieltä.”  Ronja alkoi nauramaan ja hyppäsi halaamaan Nooraa: “Ihana saada sut takaisin!”
Nooralta meni vähän aikaa ennen kuin tajusi että Ronja halasi häntä mutta hetkessä tytöt olivat taas uusien juorujen kimpussa, Ronja kertoi mitä koulussa oli tapahtunut ja Noora kertoi ketä kaikkia Osastolla oli. “Voi, se Toni on hirveen mukava tyyppi” Ronja sanoi. “Missä se asuu?”  “En mä kerro, mä en halua että sä alat sen kanssa olemaan, sä et jaksaisi niitä sen maanisia kausia ja niitä sen depressio kausia kun se ei saa itseään sängystä pidemmälle kuin vessaan. Tee niin kuin minä äläkä sekoita sairaala tyyppejä normaaliin elämään, jooko?”  “No joo, sähän sen tiedät.” Ronja sanoi ja samassa alkoi soimaan hyvä biisi joka vei tytöt tanssilattialle. Noora oli nyt niin onnellinen kun oli saanut parhaan ystävänsä takaisin että he tanssivat, välillä kävivät juomia hakemassa ja vaihtamassa ajatuksia, välillä tupakalla käydessä ja taas tanssilattia kutsui. Kun he eivät enää jaksaneet tanssia, he istuutuivat pöytään ja juttelivat Ronjan sen hetkisistä mies suhteista. Vähän aikaa juteltuaan Ronja katsoi Nooran olkapään yli ja kysyi: “Eiks toi oo se sun omahoitaja?”

Noora hautasi päänsä käsiinsä. Ei jumalauta voinut olla totta.
“Saisinko mä vähän lainata tätä sun kaveria?” Juha kysyi Ronjalta. Ronja nyökkäsi, samalla katsoen kysyvästi Nooraa. “Mä selitän joskus.” Noora sanoi ja ampaisi narikkaan. Puettuaan takin ylleen Noora meni pihalle ja sytytti hermosavut Juhan seisoessa vieressä. “Meillä on tyttö paljon keskusteltavaa.” Juha sanoi taas sillä niin ärsyttävällä tavallaan. “Vittuako sä tuut pilaamaan mun iltaa! Mä sain just parhaan ystäväni takaisin ja sitten sä tuut ja pilaat kaiken! Sä olet yksi kusipää! Mitä vittua sä täällä teet? Tulit vakoilemaan vai? Sä aina pilaat kaiken! Mikset sä voinut antaa mun nauttia tästä vitun yhdestä illasta?” Noora huusi itku kurkussa. “Puhutaan sun kämpillä. Ei viitsitä herättää enempää huomiota.” Ja he lähtivät kävelemään Nooran asunnolle päin hiljaisuuden vallitessa.

Noora sulki oven takanaan, riisui pitkän takkinsa olohuoneen lattialle ja lysähti sohvalle. “Miksi vitussa sun piti tulla pilaamaan tämä ilta?” Noora kysyi Juhaa tuijottaen syvälle silmiin. Juha huokaisi ja istuutui Nooran viereen. “Juttuhan on nyt niin, että kun sä lähdit Osastolta, päätettiin lääkärin kanssa odottaa sua kaksi tuntia. Kun sua ei näkynyt eikä kuulunut, lääkäri päätti jatkaa pakkohoitoa.”  “Voi nyt ristus” Noora kuiskasi mutta antoi Juhan jatkaa. “No, sä tiedät systeemin. Kun sua ei näkynyt, lääkäri päätti tehdä susta virka-apu pyynnön. Poliisit etsii sua parasta aikaa. Mä kuitenkin ajattelin tuntevani sut paremmin ja tiesin että olisit Kellarissa. Niimpä tulin ja toin sut tänne ja tämän jälkeen mennään takaisin Osastolle.”  Noora hautasi päänsä polviin. Tämä ei voinut olla mahdollista. Pakkohoito? Millä vitun kriteerillä se saatanan kotka oli saanut laitettua hänet pakkohoitoon? Niin tuttu raivo alkoi hiipimään tajuntaan mutta Noora yritti tukahduttaa sen. Nyt ei olisi viisasta raivota. “Haeppas hiusharja.”  “En.” Noora mutisi. “Niin mitä sä sanoit?”  “En hae. Sun pitää ymmärtää että oli välttämätöntä lähteä hatkaan. En mä olisi kestänyt siellä riehumatta.” Noora mutisi vielä hiljempaa ja käpertyi sohvan nurkkaan niin pieneksi kuin osasi. “Mä ymmärrän sen kyllä, usko tai älä, mutta sä toimit silti väärin. Olisit voinut tehdä kaiken taas ihan erilailla, fiksusti, niin kuin aikuiset sanovat. Hae harja.”  “Vitut hae.”
Noora oli osannut tähän jo varautua. Juha otti häntä niskavilloista kiinni ja talutti vessaan. “Suu auki!” Noora piti suunsa kiinni. “NYT!” Suu ei auennut. “Vai että neiti ei halua aukaista suutaan? Eiköhän me siihenkin konsti keksitä.” Juha sanoi, otti hiusharjan lavuaarin reunalta ja talutti Nooran takaisin olohuoneeseen.
Lyönnit tuntuivat vähitellen jo liian kovilta jopa tiukkojen farkkujen läpi, mutta Noora oli päättänyt olla huutamatta. Sitä nautintoa hän ei Juhalle antaisi. Juha nosti Nooran ylös. “Ja sitten neiti laskee housunsa.”  Noora tuijotti. Juha tuijotti. Noora ajatteli että tässä oli käynnissä jonkunlainen valtataistelu. Juhan katse oli liian läpitunkeva. Noora päätti nöyrtyä. Ja voi sitä häpeän tunnetta kun hän riisui farkkunsa ja pudotti alushousut farkkujen seuraksi.
Lyönnit tuntuivat nyt terävämmin eikä Noora pystynyt kauaa olemaan täysin liikkumatta. Ensimmäisen niiskauksen kuultuaan Juha kysyi: “Avaisiko neiti  Juutilainen nyt suunsa?” Noora sopersi joon tapaista ja he kävelivät kylpyhuoneeseen. Juha pesi Nooran suun niin kuin aina, tarkkaan ja huolellisesti. Etova maku suussaan hän tuli Juhan perässä olohuoneeseen.
“Käy tuohon sohvalle makaamaan ja laita tyyny lantion alle.” Noora teki työtä käskettäessä itkun poltellessa kurkussa. Juha irrotti vyötään. Noora vilkaisi muttei sanonut mitään. “Miksi sä olet nyt siinä?” Juha kysyi. “Koska..” Ensimmäinen isku. Noora huusi sekä kivusta että säikähdyksestä. “Mä…” Toinen isku. Noora huusi. “Otin hatkat.” Noora sanoi nopeasti. Kolmen nopea sarja. Kyyneleet. Ne helpottavat kyyneleet. “Entä mihin sä menit?”  “KellaRIIIN!” Noora ei pysynyt laskuissa. Taisi olla viiden sarja. Tuntui ettei enää pystynyt olemaan paikoillaan, mutta urhoollisesti Noora pysyi. “Entä mitä sä olisit voinut tehdä toisin?” Noora veti henkeä. Mieti. “Kaiken.” Noora vastasi ja samassa iskuja alkoi satelemaan. Noora itki, huusi ja vaikeroi, anoi armoa, pyyteli anteeksi mutta Juha oli säälimätön. Kolmenkymmenen iskun jälkeen Juha lopetti vaikka Noora oli seonnut laskuissa jo ensimmäisen viiden jälkeen. Juha pyysi Nooraa nousemaan. Noora nousi, laittoi housut jalkaan ja kysyi: “Saanko mä polttaa yhden tupakan?” Juha katsoi tyttöä jolla oli hiukset sekaisin, meikit levinneet pitkin poskia ja joka anovasti pyysi saada polttaa yhden tupakan. “Tottakai saat.” Ja siirsi hiussuortuvan Nooran poskelta korvan taakse.

Kun Noora tuli takaisin, Juha pyysi juttelemaan. “Tuo oli nyt sun viimeinen tupakka vähään aikaan. Saat Osastolla toisen. Oikeastaan, järjestän asian Osastolla niin, että saat polttaa yhden askin päivän aikana, nythän sulla menee n. kaksi askia?” Noora nyökäytti päätään. “On parempi vähentää ensin ennen kuin lopettaa kokonaan vai mitä?” Noora nyökkäsi. “Laitas nyt itses kuntoon, niin lähdetään Osastolle ennen kuin poliisit tulevat toistamiseen täältä etsimään.” Noora pesi kasvonsa, harjasi hiuksensa, vaihtoi vaatteensa ja oli valmis lähtemään.
Autossa istuminen oli vaikeaa. Juha huomasi sen kun Noora yritti löytää hyvää istuma-asentoa. “Ehkä sä taas vähän aikaa muistaisit?” “Kyllä mä nyt muistan.” Noora sanoi. “Kai sä tajuat taas kerran sen, että tein näin vain sun parhaaksi?”  “Kyllä mä tajuan. Mä lupaan olla nätisti, ainakin yritän parhaani. Ja onhan sun kyydissä kivempi matkustaa Osastolle kuin maijalla..” Juha hymyili.
“Niin ja… kiitos kun pidät musta huolen. Olet korvaamaton vaikka välillä sua vihaankin..”  “Vihaat?”  “No, niin. Luuletko sä että on kiva saada selkään? Varsinkaan ihmiseltä jonka tiedät välittävän itsestäsi? En mä kerjää selkääni vaikka sä ehkä ajattelet toisin. Mä vihaan koko tilannetta, sitä nöyryytystä ja häpeää ja samalla sitten vihaan sua vaikka en oikeasti vihaakaan. Oikeasti olen hel… tuota, olen onnellinen kun mulla on sut ja sä pidät huolen etten liikaa sotke elämääni. Mä en vain ajattele ennen kuin teen…”  Juha hymyili Nooran selitykselle. “Ehkä kannattaisi alkaa ajattelemaan.”  “Kyllä mä nyt ihan oikeasti yritän. Se raivo vain nousee niin pienistä jutuista. Ei tarvita kuin yksi pienen pieni vastoinkäyminen. Mutta mä ihan oikeasti yritän nyt. En mä halua sotkea elämääni enää enempää enkä varsinkaan saada piiskaa yhtään enempää.” Noora mietti hetken. “Sain muuten Ronjan kanssa asiat selvitettyä.”  “Se onkin ainut positiivinen juttu minkä tästä illasta voi löytää.” Juha sanoi. Noora hymyili.

Osaston ovella Noora alkoi hiljaa laulamaan No Man’s Bandin biisiä: “Hullujenhuone, se pitää otteessaan. Hullujenhuone, taas oottaa ovella..” Ja sai Juhan nauramaan.
Osasto oli hiljainen. Suorastaan aavemaisen hiljainen kun hän ja Juha kävelivät Osaston toisesta päästä kansliaan. “Meidän päivän tähti saapui!” Yököt virnuilivat, antoivat Nooralle iltalääkkeet ja passittivat Nooran nukkumaan.
“Koska sä tulet töihin?” Noora kysyi Juhalta. “Ylihuomenna. Menehän nyt nukkumaan. Hyvää yötä.”  “Hyvää yötä.” Noora sanoi ja lähti onnellisena nukkumaan.