Osa 2

Noora saapui pieneen kaksioonsa joka sijaitsi lähellä keskustaa. Ajatukset pyörivät kilpaa hänen päässään: ”…tulen tapaamaan sua ensi viikon torstaina.” Eikö sillä ollut parempaa tekemistä kuin kyylätä mun tekemisiä?  Mitä se tarkoitti sanoessaan että hän jatkaa mun kasvattajana? Ei se voi noin vaan tupsahtaa tänne ja aloittaa saarnaamaan siitä miten mä elän elämääni, ei vain voi. Mutta eihän sille ole pakko kertoa mitään? Voisin valehdella kaiken olevan kondiksessa. Mutta edelleen valehteleminen sille oli niin pirun hankalaa, se näkee heti mun silmistä etten puhu totta. Miksi se edes haluaa olla joku kasvattaja? Olisko sitten niin kuin Juha sanoi, että se haluaa että pysyn valkoisten seinien ulkopuolella?
Olihan se totta, että hän oli viime aikoina ollut turhan tiuhaan tahtiin Osastolla, mutta jos se oli hyvä systeemi hänen mielestään, miksei se voisi toimia jatkossakin? Okei, koulu kärsii eikä sairaala ole mun paikka, mutta mitä sitten? Koulu nyt ei jaksa muutenkaan kiinnostaa ja mitä pahaa siinä on, että menen silloin tällöin selvittämään pääkoppaani Osastolle? 

Noora purki matkalaukkunsa lattialle etsien kännykän laturia, pisti töpselin seinään ja soitti hyvälle ystävälleen Ronjalle. ”Moi, sä olet vissiin palannut taas elävien kirjoihin?” Kuului Ronjan iloinen ääni langan toisesta päästä. ”Joo, olen. Kuule, lähtisitkö mun kanssa Kellariin muutamalle kaljalle, olis kiva päästä vähän tuulettumaan Osaston jälkeen.”  ”Nyt on kyllä maanantai, en oikein tiedä..”  ”Tulisit nyt, muutamalle vaan?” Noora maanitteli. ”No okei, jos nyt muutamalle.”  ”Yhdeksältä Kellarin edessä?”  ”Sovitaan näin.”

Noora päätti että nyt unohdetaan koko Juha ja pidetään hauska ilta, olihan hän omasta mielestään ansainnut pienen vapaa illan. Rahaa ei kyllä ollut paljon, viimeiset rahat menisivät luultavasti kurkusta alas, mutta keskiviikkonahan tulee lisää rahaa, kyllä hän siihen asti pärjäisi ja eihän naisen tarvi baarissa yleensä juotaviaan maksaa, aina löytyy joku joka tarjoaa.  Kämppä pitäisi kyllä siivota, Noora oli lähtenyt Osastolle viimeksi niin vauhdilla, että hänellä oli 3 viikon tiskit tiskaamatta ja kämppä yhtä sotkuinen kuin parahin sikolätti, vaatteita löytyi lattialta keittiötä myöten ja villakoiria joka nurkka täynnä. Noh, eiköhän tämä joskus tällä viikolla tule siivottua, hän ajatteli, pisti musiikin soimaan ja avasi ensimmäisen kaljan. Olisi tunti aikaa valmistautua illan viettoon.

Noora tapasi Ronjan sovitusti Kellarin edessä. Tuttu portsari päästi heidät sisään samalla Nooralle virnuillen: ”Eikä sitten mitään ongelmia?”  ”Hei haloo! Aina sä kysyt tuota samaa. Jos mä olen kerran viimeisen vuoden aikana lentänyt täältä ulos, ei sun tarvi aina siitä muistuttaa!” Tapahtuma oli ollut niin jälkensä jättävä ettei portsari malttanut olla ikinä kuittailematta siitä. Noora ja Ronja jättivät takkinsa narikkaan ja suuntasivat baaritiskille.
Kellari oli ollut Nooran kantapaikka siitä lähtien kun hän oli täyttänyt 20. Tutut kasvot nyökkäilivät hänelle ja baarimikko kyseli laitetaanko tavallinen. Tytöt istuivat pöytään ja Ronja alkoi kertomaan uusimpia juoruja. Musiikki tempaisi heidät mukaansa tanssilattialle ja ennen kuin he huomasivatkaan, kello lähenteli puolta yhtä. Ronja huomasi tämän ensimmäisenä. ”Voi perkele, nyt täytyy lähteä kotia kohti, aamulla pitää mennä kahdeksaksi kouluun.”  ”Aina sä olet tommonen ilonpilaaja, pitäisit säkin edes joskus hauskaa etkä aina miettisi kouluja sun muita.”  ”Ai minäkö ilonpilaaja?”  Ronja tyrmistyi. ”No olet! Heti kun ilta alkaa olla parhaimmillaan niin yks lähtee kotiin!” ”Pitäisi sunkin vähän ajatella tulevaisuuttas pidemmälle kuin seuraavaan päivään.”  ”No, Neiti Täydellisyys lähtee sitten kotiin jos ei kerran seura kelpaa.”  ”Tarviiko sun aina haastaa riitaa?”  ”En mä mitään riitaa haasta, painu sinne kotiis niin kummallekin tulee parempi olo.” Noora lähti viereiseen pöytään jossa istui muutama tuttu ja jätti Ronjan kuin nallin kalliolle. Ilta venyi ja valomerkki välähti. Noora oli vahvasti humalassa kun oli saanut pöytäseurueessa istuvalta lainaksi rahaa, kaverit soittivat hänelle taksin ja antoivat Nooran osoitteen että tyttö pääsisi varmasti kotiinsa.

Noora kopeloi yöpöydällä olevaa puhelinta. Herätysääni oli liian kova, se tärisytti liikaa tärykalvoja tällaisina aamuina. Noora sammutti herätysäänen. Ei perkele, pistinkö mä torkun päälle? Nyt Noora jo suostui katsomaan puhelinta, ei hänellä mikään herätys ollut päällä. Ovikello. Kuka perkele soittaa ovikelloa tähän aikaan aamusta? Noora kömpi sängystä ylös, päätä särki tajuttomasti. Noora kompuroi avaamaan oven yöpaita päällään.

Noora tuijotti. Mies tuijotti takaisin. Kun Noora ei saanut sanaa suustaan, mies sanoi: ”Huomenta, kai aiot pyytää vieraan sisään?” Mies ei jäänyt odottamaan vastausta vaan marssi Nooran ohi sisään. Noora sulki oven ja sai puhekykynsä takaisin. ”Mitä vittua sä täällä teet?” Noora kiukustui kun Juha siirsi vaatteita sohvalta nojatuolille että mahtui istumaan. ”Sun piti tulla vasta torstaina!”  ”Niinhän mun piti, mutta mulla sattui olemaan tänään vapaa, lenkille lähtiessäni päätin kiertää tämän kautta ja varmistua että olet lähtenyt kouluun.” Juha kurtisti kulmiaan: ”Autosi oli parkkipaikalla.” Nooraa suututti. ”No missä se olisi jos ei parkkipaikalla?”  ”Eipäs leikitä neiti nenäkästä. Tottakai se olisi koulun pihassa jos olisit sinne lähtenyt, näköjään et ollut. Ja eilen on taas näköjään väkevämpi maistunut? Ulkoisesta habituksestasi päätellen, meikit poskilla ja hiukset pystyssä. Ja täällä haisee vanha viina.”  ”En mä mielestäni ole vanhaa viinaa juonut. Uutta se oli.” Noora mutisi mutta kuitenkin sen verran lujaa että Juha kuulisi ja lähti parvekkeelle polttamaan aamun ensimmäisen tupakan. ”Sä poltatkin kuin mikäkin korsteeni, sullahan menee jo pelkästään tupakkaan suurin osa sun opintotuesta, tuohonkin täytyy jossain vaiheessa puuttua. Nyt käyt suihkussa, vaihdat vaatteet niin mä keitän sillä välin vahvat aamukahvit.” Juha sanoi Nooran tullessa takaisin. Noora mulkaisi Juhaa niin pahasti kuin vain osasi ja sulkeutui kylpyhuoneeseen.

Noora tiesi mitä kuitenkin jossain vaiheessa tuli tapahtuman ja yritti keksiä mahdollisimman hyvän syyn välttääkseen tulevan, sellaista kuitenkaan keksimättä. Pitikö sen nyt välttämättä just krapula aamuna tänne tulla? Noora pesi meikit kasvoiltaan, pesi hiuksensa ja vartalonsa, kuivasi itsensä, föönasi hiukset kuiviksi, pyyhe vartalon suojana kipitti makuuhuoneeseen ja yritti löytää jotain puhdasta päälleen. Noora yritti viivytellä parhaansa mukaan mutta lopulta raahautui keittiöön.

”Otat varmaan kahvia?” Juha kysyi ja Noora nyökkäsi. ”Vai että tällaista elämää sitä vietetään Osaston ulkopuolella?” Juha totesi katsellen ympärilleen. ”Koulusta ei välitetä tuon taivaallista, illat juhlitaan ja päivät nukutaan ja kämppä on kuin tsunamin jäljiltä. Onko sulla minkäänlaista hajua siitä mitä mieltä mä olen tästä kaikesta?” Noora tuijotti kahvikuppiaan ja yritti hillitä kasvavaa raivoaan. ”Olen sitä mieltä etten yhtään ihmettele että joudut välillä tulemaan Osastolle tämän kaiken kaaoksen alta. Mutta eiköhän me saada pikkuhiljaa asiat järjestymään.” Noora tuijotti edelleen kahvikuppiaan ja tiesi että Juha tiesi hänen räjähtävän minä hetkenä hyvänsä. Noorasta tuntui että Juha oikein odotti sitä. ”Sanoinhan sulle kun lähdit Osastolta, että nyt laitetaan sun elämä järjestykseen..” Noora ei pystynyt enää hillitsemään itseään: ”Mitä helvettiä mun elämä sulle kuuluu! Jos mä olen tyytyväinen elämääni näin, sulla ei pitäisi olla mitään urputtamista asiasta! Sulla ei pitäisi olla mitään sanottavaa niin kauan kunhan mä pysyn poissa Osastolta! Tule vasta sitten aukomaan päätäsi jos vaikuttaa siltä että olen Osasto kamaa! Sä et..”  ”Tsot tsot, tyttöseni.” ja Noora vaikeni nähtyään taas sen niin tutun katseen. ”Vaikka sun omat vanhempasi eivät välittäneet susta yhtään ja antoivat sun elää miten sattuu, niin mä kuitenkin välitän ja haluan että sä onnistut elämässäsi. Tästä eteenpäin me tehdään yhdessä säännöt joita sä alat noudattamaan, jos et noudata, tiedät seuraukset.”  ”Mä en ala kenenkään pillin mukaan tanssimaan.” Juha nousi ylös, otti Nooran käsivarresta kiinni ja talutti vastaan laittavan tytön kylpyhuoneeseen. ”Mitä vittua sä hommaat?” ”Tuo sun kielenkäyttö on sen verran rumaa, että en haluaisi sitä noin nätin tytön suusta kuulla. Samalla ehkä oppisit taas keskustelemaan niin kuin ikäisesi kuuluu. Suu auki!” Juhan äänensävy oli sen verran kova että se säikäytti Nooran ja hän avasi suunsa ja Juha pesi hänen suunsa vaahdotetulla saippualla jonka jälkeen antoi luvan huuhdella. Noora sylki ja joi vettä saamatta pahaa makua pois suustaan. Kun Noora oli valmis, Juha talutti hänet taas keittiön pöydän ääreen ja sanoi: ”Osaisitko sä nyt keskustella?”  ”Osaan.” Noora sanoi häpeillen. Häpeä oli suunnaton. Tällaista häpeää hän ei ollut koskaan ennen tuntenut. ”Hyvä. Jatketaan. Ensimmäinen sääntö on että alat kulkemaan joka ikinen päivä koulussa ja olet niin monta tuntia kuin tarvitsee.” Juha kirjoitti säännön paperille. ”Toinen sääntö on, että baarireissut loppuu joksikin aikaa.” Noora avasi jo suunsa mutta Juha keskeytti: ”Koska sulla ei ole ylimääräistä rahaa. Tarvit ne rahat elämiseen. Kolmas sääntö koskee kiroiluasi. Vaikka se tulee sulta luonnostaan, niin äsken sait näytön siitä mitä tapahtuu aina kun kiroilet ja neljäs sääntö on että pidät kämpän järjestyksessä. Näillä on helppo aloittaa. Kysyttävää?” Muut säännöt olivat suht helppo toteuttaa, mutta sääntö numero kakkosta Noora ei hyväksynyt. ”Koska mä sitten saan käydä Kellarissa? Mun on pakko saada välillä nollata tilanne ja sä tiedät sen ihan hyvin!”  ”Sitten kun sulla on rahaa. Vähennät vaikka tupakoissa, siitäkin jäisi ylimääräistä rahaa.”  ”Ja miten sä luulet vahtivas mun rahankäyttöä?”  ”Sullahan on nettipankki tunnukset? Vaikka niin, että aina kun käyn täällä, tarkistamme yhdessä raha tilanteesi ja mietimme sitten.” Noora piti kiukkunsa sisällään, sanoi vain ”OK” ja allekirjoitti paperin. ”Hyvä tyttö. Ja nyt..” mutta enempää Juha ei ehtinyt sanoa kun Nooran puhelin soi.
”Noora… moi… oliko se tänään?... mä ihan oikeasti unohdin… huomenna?... joo, kyllä se sopii.. yhdeltä?... joo mä tulen silloin..ok..moi.”
Juha katsoi häntä kysyvästi. ”Mä… mulla olis ollut tänään opon tapaaminen koululla niistä poissaoloista mutta mä unohdin..”  ”Unohdit?” ”Okei! En mä unohtanut, ei vaan huvittanut mennä sinne ja muutenkin kun oli krapula ja sitten sä tulit ja..”  ”Voi hyvä luoja tyttö sun kanssas. Kai sä ymmärrät että tuollaiset asiat täytyy hoitaa? Moneltako se olisi ollut?”  ”Yhdeksältä.”  ”Ja mä tulin vasta yhdeltätoista, sä olisit aivan hyvin ehtinyt käymään siellä.”  ”Niin mutta..”  ”Pisteet sulle siitä, että olit rehellinen etkä yrittänytkään selittää mitään muuta, mutta nyt käyt hakemassa kylpyhuoneesta hiusharjan.” Noora hetken emmittyään lähti hakemaan hiusharjaa ja kun tuli takaisin Juha oli siirtynyt olohuoneeseen. ”Ja sitten housut alas ja tähän polvien päälle.” Noora huokaisi hiljaa ja ajatteli että tämä olisi ohi nopeammin jos hän tottelisi, pudotti farkut ja alushousut nilkkoihin ja kävi makaamaan Juhan polvien päälle. Asento oli niin nöyryyttävä, niin tajuttoman nöyryyttävä ettei Noora osannut edes kuvailla miltä hänestä tuntui. Hän häpesi. Voi luoja kuinka hän häpesi.

Juha painoi vasemman kätensä Nooran selän päälle ja aloitti hitaalla temmolla, vasen, oikea, vasen, oikea. Pikkuhiljaa Noora yritti yhä enemmän ja enemmän siirtää itseään pois harjan tieltä, siinä kuitenkaan onnistumatta. Juha otti hänestä paremman otteen tämän huomatessaan. Hiljaisia ynähdyksiä pääsi Nooran huulilta vaikka hän oli visusti päättänyt olla valittamatta. Juha lisäsi voimaa ja nopeutta. kuullessaan katkonaista nyyhkytystä Juha lopetti ja auttoi Nooran ylös. ”Mitä sinä teet huomenna?”  ”M-menen kouluun ja *niisk* olen siellä koko päivän j-ja käyn juttelemassa opon kanssa.” ”Hyvä. Nyt olisi jäljellä vielä se, että kävit eilen juhlimassa vaikka tiesit että aamulla on koulupäivä. Ole hyvä ja nojaa tuolin selkänojan yli.”  ”Juha ei.. Mä olen jo oppinut läksyni, ei enää, jooko?” ”Asia täytyy vielä varmistaa että olet oikeasti oppinut etkä vain sano niin välttääksesi tulevan piiskauksen. Kumarru nyt selkänojan yli ja ota kiinni tuolin reunoista.” Noora kumartui nyyhkien ja kuuli kuinka vyö irtosi lenkeistään. Ensimmäinen isku tuli yllättäen ettei Noora ehtinyt varautua ja heti perään toinen. Noora huusi ja itki mutta pysyi urhoollisesti asennossaan. Iskuja sateli ja Nooralla oli vaikeuksia pysyä aloillaan. Juha löi tasaiseen tahtiin, aina eri kohtaan. Noora rukoili Juhaa lopettamaan. ”Vielä kymmenen. Laske ääneen.” Noora laski sen minkä itkultaan kykeni ja kun Juha lopetti, hän ei aluksi edes tajunnut koko asiaa. Kun Noora huomasi, että se oli nyt ohi, hän nousi seisomaan, veti housut takaisin jalkaan ja kompuroi sohvan nurkkaan itkemään. Juha tuli hänen viereensä, silitti Nooran hiuksia ja Noora kömpi hänen kainaloon. ”Anna anteeksi että mä toimin taas näin.” Noora sanoi kun oli rauhoittunut. ”Tottakai saat anteeksi. Sait anteeksi jo siinä vaiheessa kun soitin ovikelloa. Kai ymmärrät sen, että teen kaiken tämän vain sinun parhaaksesi?”  ”Tietenkin mä ymmärrän. Mä lupaan tästä lähtien olla nätisti. Kiitos kun huolehdit musta, vaikka sä osaat olla välillä aika jästipää.”  ”Sittenhän meitä jästipäitä on kaksi.” Juha sanoi ja he kumpikin nauroivat.